Konepaja-liike

Asun itse Helsingissä Konepajan alueella, jossa valmistettiin aikanaan vetureita ja junavaunuja. Nykyään alue on yhdistelmä uusia asuinrakennuksia sekä vanhoja punatiilirakennuksia, joihin on syntynyt kulttuuritoimintaa ja työhuoneita entisen toiminnan päätyttyä. Konepajan alueesta onkin tullut alue, joka houkuttelee paitsi asukkaita uusiin taloihin, myös erilaisia toimijoita, tapahtumia ja kävijöitä eri puolilta kaupunkia.

Jotta saisimme nämä tahot yhteen, tekisimme alueesta yhteisöllisemmän ja saisimme konepajarakennusten potentiaalista kaiken irti, perustimme Antti Möllerin ja muutaman muun alueen asukkaan kanssa marraskuussa 2016 Konepaja-liikkeen. Liike tuli pari päivää myöhemmin hyvin ajankohtaiseksi, kun Bauhaus julkisti suunnitelmansa jättimäisen kaupan ja parkkihallin rakentamisesta alueelle.

Nämä suunnitelmat olivat aivan jotain muuta kuin asukkailla, alueen nykyisillä vuokralaisilla ja kaupunkilaisilla ylipäätään oli toiveissa. Keräsimme tietoa siitä, mikä on rakennusten ja asemakaavan tilanne ja jaoimme sitä sosiaalisessa mediassa. Bauhausin poikkeushakemus asemakaavaan saikin yli 500 muistutusta (normaalisti niitä tulee 1-2) ja myös kaupunkisuunnittelulautakunta päätyi vastustamaan sitä.

Konepaja-liike on kuitenkin alusta asti halunnut kehittää aluetta positiiviseen suuntaan, ei vain vastustaa jotain. Niinpä aloitimme samanaikaisesti keräämään alueesta kiinnostuneita toimijoita ja teimme oman alustavan suunnitelmamme rakennuksille. Sen tarkoituksena on herättää keskustelua ja osoittaa, että vaihtoehtojakin on olemassa.

Koska kävi selväksi, ettei rakennusten ostaminen onnistuisi muuta kuin varakkaan sijoittajan avustuksella, otin yhteyttä myös Bruce Oreckiin, Yhdysvaltojen entiseen suurlähettilääseen ja kiinteistösijoittajaan. Hän innostui alueesta siinä määrin, että halusi ostaa samaiset rakennukset, joita Bauhaus tavoitteli. Mutta lähestymistapa oli tällä kertaa täysin erilainen kuin Bauhausilla: suunnitelmista keskusteltiin järjestämässämme asukasillassa, johon tuli yli 300 ihmistä – ja jotka kaikki olivat uuden vaihtoehdon puolella. Monien käänteiden jälkeen kaupat myös tehtiin, ja nyt Konepajan aluetta kehitetään vihdoin siihen suuntaan kuin asukkaat halusivat. Muutaman vuoden päästä sen odotetaankin olevan kaupungin mielenkiintoisimpia paikkoja ja uusi luovan alan keskittymä.

Nettisivut

Facebook-sivu

Facebook-ryhmä