Pasilan katutaidekaupunginosa

Ehdottomasti suurin ja itselleni tärkein katutaideprojekti, jota olen ollut tekemässä, on Pasilan katutaidekaupunginosa. Olin jo vuosia ajatellut, että tämän 1970-luvulla rakennetun alueen monet harmaat seinät olisivat täydellinen paikka katutaiteelle. Vuonna 2017 ryhdyin vihdoin toimeen asian suhteen Helsinki Urban Artin kanssa. Rahoitusta hankkeelle oli vaikea löytää, mutta osin Suomen 100-vuotisjuhlan ansiosta hankkeeseen saatiin houkuteltua monia lähetystöjä ja kulttuuri-instituutteja mukaan, joiden avustuksella alueelle tuotiin monia ulkomaalaisia katutaiteen huippunimiä.

Pasilan katutaidekaupunginosan kokonaisuuteen on valittu laajasti erilaisia tyylejä ja suuntauksia edustavia taiteilijoita, joista monen kädenjälkeä on saatu ihailla ympäri maailmaa. Pasilan katutaidekaupunginosa tuo esiin sellaista katutaidetta, jota muualla Suomessa näkee harvoin. Se on myös alue, jossa taiteilijat saavat paljon vapauksia taiteen suhteen ja voivat kokeilla rajojaan. Osa taiteilijoista kutsutaan paikalle yhteistyökumppaniemme avustuksella, mutta se on myös alue, jossa paikalliset taiteilijat pääsevät näyttämään osaamistaan ja johon Suomessa käymässä olevat taiteilijat voivat jättää jälkensä.

Syksyyn 2018 mennessä alueelle on jo tullut yli erikokoista 40 taideteosta, mikä on muuttanut alueen ilmeen ja imagon kokonaan. Ennen unohduksissa ollut alue on alkanut houkutella puoleensa niin helsinkiläisiä, matkailijoita kuin koululuokkia. Ja paikalliset asukkaat ovat vihdoin saaneet kaipaamansa väriä ja taidetta seinilleen.

Nettisivut

Facebook

Instagram