29
Asun itse Helsingissä Konepajan alueella, jossa valmistettiin aikanaan vetureita ja junavaunuja. Nykyään alue on yhdistelmä uusia asuinrakennuksia sekä vanhoja punatiilirakennuksia, joihin on syntynyt kulttuuritoimintaa ja työhuoneita entisen toiminnan päätyttyä. Konepajan alueesta onkin tullut alue, joka houkuttelee paitsi asukkaita uusiin taloihin, myös erilaisia toimijoita, tapahtumia ja kävijöitä eri puolilta kaupunkia.
Jotta saisimme nämä tahot yhteen, tekisimme alueesta yhteisöllisemmän ja saisimme konepajarakennusten potentiaalista kaiken irti, perustimme Antti Möllerin ja muutaman muun alueen asukkaan kanssa marraskuussa 2016 Konepaja-liikkeen. Liike tuli pari päivää myöhemmin hyvin ajankohtaiseksi, kun Bauhaus julkisti suunnitelmansa jättimäisen kaupan ja parkkihallin rakentamisesta alueelle.
Nämä suunnitelmat olivat aivan jotain muuta kuin asukkailla, alueen nykyisillä vuokralaisilla ja kaupunkilaisilla ylipäätään oli toiveissa. Keräsimme tietoa siitä, mikä on rakennusten ja asemakaavan tilanne ja jaoimme sitä sosiaalisessa mediassa. Bauhausin poikkeushakemus asemakaavaan saikin yli 500 muistutusta (normaalisti niitä tulee 1-2) ja myös kaupunkisuunnittelulautakunta päätyi vastustamaan sitä.
Konepaja-liike on kuitenkin alusta asti halunnut kehittää aluetta positiiviseen suuntaan, ei vain vastustaa jotain. Niinpä aloitimme samanaikaisesti keräämään alueesta kiinnostuneita toimijoita ja teimme oman alustavan suunnitelmamme rakennuksille. Sen tarkoituksena on herättää keskustelua ja osoittaa, että vaihtoehtojakin on olemassa.
Koska kävi selväksi, ettei rakennusten ostaminen onnistuisi muuta kuin varakkaan sijoittajan avustuksella, otin yhteyttä myös Bruce Oreckiin, Yhdysvaltojen entiseen suurlähettilääseen ja kiinteistösijoittajaan. Hän innostui alueesta siinä määrin, että halusi ostaa samaiset rakennukset, joita Bauhaus tavoitteli. Mutta lähestymistapa oli tällä kertaa täysin erilainen kuin Bauhausilla: suunnitelmista keskusteltiin järjestämässämme asukasillassa, johon tuli yli 300 ihmistä – ja jotka kaikki olivat uuden vaihtoehdon puolella. Monien käänteiden jälkeen kaupat myös tehtiin, ja nyt Konepajan aluetta kehitetään vihdoin siihen suuntaan kuin asukkaat halusivat. Muutaman vuoden päästä sen odotetaankin olevan kaupungin mielenkiintoisimpia paikkoja ja uusi luovan alan keskittymä.
29
Kun Helsingin kaupunki ilmoitti toukokuussa 2016 myyvänsä huutokaupalla viisi 1950-luvulta peräisin olevaa lippakioskia, sai Joonas Pekkanen idean: löytyisikö niin paljon vegaaniruoasta kiinnostuneita, että yhden kioskeista voisi ostaa joukkorahoituksen voimin?
Ajatus sai kannatusta Facebookissa (myös minulta), joten sopivan hullua ideaa päätettiin kokeilla. Perustimme osuuskunnan, teimme joukkorahoituskampanjan ja keräsimme kahdessa viikossa yli 40 000 euroa – ja voitimme huutokaupan. Funktionalismin tyyliin rakennettu lippakioski Kansallismuseon vieressä sai nimekseen Jänö, ja sen avajaisia vietettiin jo elokuussa 2016. Paikalle tuli satoja ihmisiä jo ensimmäisenä päivänä ja vaikka annoksia tehtiin niin paljon kuin ehdittiin, oli jono koko päivän kymmenien metrien mittainen.
Jänö toimi menestyksekkäästi syksyn 2016, jonka jälkeen se suljettiin perusteellista remonttia varten. Remontin yhteydessä kioskin katolle asennettiin myös aurinkopaneelit. Nykyään Jänö on auki kesäkauden, mutta sulkee luukkunsa aina talven ajaksi. Mutta Jänö on paljon muutakin kuin vain kioski. Se järjestää tapahtumia ja pop up -ravintoloita, ja meillä on myös oma mehu, jota voi ostaa monista kaupoista.
01
“Maailma hukkuu tavaraan ja vaatekaapit pullistelevat käyttämättömistä vaatteista. Ompelijat raatavat hikipajoissa ja kaatopaikat täyttyvät tekstiilijätteestä.
Tehdään nyt yhdessä ympäristöteko: ei osteta vuoteen mitään uusia vaatteita kaupasta, vaan käytetään vanhoja, ostetaan kirppareilta ja lainataan kavereilta. Ja koska hätä ei lue lakia, sallittakoon jokaiselle kolme poikkeusta säännöstä (kovimmat pärjää tietty ilman apua). Niin ja kengät lasketaan myös mukaan haasteeseen! Alusvaatteiden ja sukkien suhteen sen sijaan saa tehdä poikkeuksen.”
Vuosi ilman uusia vaatteita on Facebookissa toteuttamani some-kampanja, jonka tarkoituksena on kiinnittää ihmisten huomio kulutuskulttuurin ongelmiin ja muuttaa maailmaa askel ekologisempaan suuntaan. Vuodesta 2014 lähtien järjestetty kampanja on saavuttanut suuren suosion, kerännyt paljon mediahuomiota ja saanut monet muuttamaan kulutustottumuksiaan ekologisempaan ja eettisempään suuntaan.
01
Turvapaikanhakijoiden oma ääni jää usein kuulematta julkisuudessa käytävässä keskustelussa. Kuulemme paljon siitä, kuinka paljon pakolaisia on mistäkin maasta tulossa, mutta itse ihmiset lukujen takana jäävät usein etäisiksi. Tämä voi aiheuttaa epäluuloa tulijoita kohtaan, sillä tuntematonta on helppo pelätä. Moni unohtaa, että turvapaikanhakijat ovat tavallisia ihmisiä, jotka ovat jättäneet kotimaihinsa perheenjäseniään ja oman arkensa.
Kesällä 2015 pakolaisten määrän kasvaessa ympäri Eurooppaa halusin tehdä osani tilanteen muuttamiseksi. Kertoakseni, että tilastotietojen ja uutisotsikoiden taustalla on todellisia ihmisiä todellisine huolineen, perustin Tarinoita vastaanottokeskuksesta -projektin yhdessä vapaaehtoisten toimittajien, kuvaajien ja tulkkien kanssa. Menimme vastaanottokeskuksiin haastattelemaan niiden asukkaita, kuvaamaan heidät (niin ettei heitä voi tunnistaa) ja postaamalla niiden perusteella muotoutuneen tarinan Facebookiin suomeksi ja englanniksi. Tuomalla ihmiset ja heidän tarinansa laajempaan tietoisuuteen halusimme lisätä suomalaisten ja turvapaikanhakijoiden keskinäistä ymmärrystä. Sivusto saikin heti paljon seuraajia ja hanke osakseen paljon positiivista huomiota. Maalis-huhtikuussa 2016 projektista toteutetaan myös näyttely Kulttuurikeskus Stoaan Itä-Helsinkiin.
29
Matkustelen paljon, mutta en juurikaan ota matkoiltani kuvia perinteisiä turistinähtävyyksistä, sillä niistä jokainen on nähnyt liian monta kuvaa. Mutta entä jos niihin yhdistäisi jotain uutta ja mielenkiintoista?
Mole the Activist sai alkunsa hetken mielijohteesta kierrellessäni kirpputorilla. Eräällä pöydällä oli myynnissä pieni Myyrä-avaimenperä, joka levitti käsiään. Siitä minulla syntyi ajatus yhdistää tämä iloisesti hymyilevä ja kaikkien tuntema hahmo hieman erilaisten viestien välittämiseen ja aktivismiin.
Tein grillitikusta Myyrälle kepin, kaivoin roskiksesta palan pahvia ja aloin askartelemaan kylttejä, joissa Myyrä vastustaa erilaisia yhteiskunnallisia ongelmia ja ajaa vähäosaisten asiaa. Mole the Activist oli mukanani Helsingissä ja reissulla halki Euroopan katsomassa nähtävyyksiä kanssani ja osoittamassa mieltään paikallisten ongelmien puolesta.
29
Suomeen saapuvilla turvapaikanhakijoilla on pulaa lämpimistä vaatteista ja Suomessa on tunnetusti kylmä. Samaan aikaan moni tahtoo toimia turvapaikanhakijoiden auttamiseksi. Ja kun moni vielä kutoo mielellään, niin syntyi ajatus yhdistää nämä ja niin syntyi Kudo villasukat turvapaikanhakijalle-kampanja. Lämpöiset sukat ovat paitsi tarpeellinen vaate, myös symbolinen tervetulotoivotus Suomeen. Villasukkiin liittyy turvallisuuden ja kodikkuuden tuntua: sukat voivat olla pieni apu jonkun turvapaikanhakijan kotoutumisessa.
Yhteismaa lähti vetämään kampanjaa syksyllä 2015 ja pian kutominen levisi ympäri Suomen. Tuhannet ihmiset lähtivät siihen mukaan ja parhaimmillaan sukkapareja kertyi yhdeltä henkilöltä kymmeniä. Sukat toimitti perille vastaanottokeskuksiin Suomen Punainen Risti. Kampanja kesti virallisesti vuoden 2015 loppuun, mutta kutominen on jatkunut sen jälkeenkin.
28
“Laitetaanko pakasteet pieneen pussiin?”, on kysymys, joka ärsyttää monia kassalla. Miksi ihmeessä ne pitäisi laittaa? Kuitenkin moni niin tekee, koska asiaa kerran kysytään. Maailmassa tuotetaan kuitenkin turhaa muovijätettä liikaa ilmankin. Niinpä tein keväällä 2014 Facebook-sivun nimeltä Ei laiteta pakasteita pieneen pussiin, kiitos saadakseni tähän lopun. Sivustolla paitsi haettiin loppua pussien turhalle käytölle, myös haluttiin kertoa ihmisille muovijätteen ongelmista sekä tuoda muutenkin ilmi nykyisen kulutuskulttuurin ongelmat ympäristölle. Siinä onnistuttiinkin, sillä sivusto sai nopeasti yli 10 000 tykkääjää ja asia paljon medianäkyvyyttä. Ja katso! Monet kaupat lopettivat kysymyksen kysymisen – ja jotkut alkoivat myös itse kampanjoimaan muovijätteen vähentämiseksi.
28
Mitä tehdä, kun kaupungista puuttuu viikottainen vapaamuotoinen katukirppis, mutta sille olisi kuitenkin tarvetta? No ainahan sellaisen voi luoda itse. Aleksis Kiven kadun kirppis sai alkunsa keväällä 2014 vieraillessani Pariisin viikottaisella omatoimikirppiksellä. Jos vapaamuotoisempi meininki toimi monissa muissa maissa, niin miksei Suomessakin, joka kuitenkin on kirpputorien luvattu maa? Niinpä herättelin keskustelua Facebookissa aiheen tiimoilta ja sen seurauksena syntyi Facebook-sivu Aleksis Kiven kadun kirppis, joka kertoo ihmisten joka sunnuntai menevän Aleksis Kiven kadulle myymään ja ostamaan kirpputoritavaroita. Ja niin todella tapahtui: nykyään kadulla sijaitsevan Dallapénpuiston tienoilla on kirpputori joka sunnuntaina aina sään salliessa.
